Kullan hinta lähellä uutta ennätystä

2012-10-5: Kullan hinta on tällä hetkellä taas korkea finanssikriisin, eurokriisin, ja keskuspankkien toimien myötä ja sitä kohtaan on suurempaa kiinnostusta sijoittajien taholta. Tämä johtaa varmastikin uuteen ryntäykseen kultamarkkinoilla, ja synnyttää uusia kysymyksiä – onko nyt oikea aika myydä kultaa vai onko parempi odottaa? Tuleeko kullan hinta nousemaan ylös tai tuleeko se kohta alas?

Taustaa

Kulta on tehnyt ihmeellisen matkan viimeisen kymmenen vuoden aikana ja maksaa nykyisellään noin neljä kertaa enemmän per gramma kuin mitä se oli viime vuosisadan alussa. Jos lasketaan sen sijaan kullan hinta finanssikriisistä lähtien vuodesta 2007/2008 on se tuplaantunut. Ennätystaso kullan hinnassa, noin 390 kruunua per gramma, saavutettiin 2011 vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, tai noin 1900 USD Troy unssilta (31,1 gramma) joka on kansainvälinen standardi jalokivimetallien hinnoille.

Guldprisets utveckling graf

Kultakuume laantui

2011-vuoden huipun jälkeen kullan hinta alkoi laskea, ja sai osan arvioijista uskomaan, että kullan ja muiden metallien kultaiset ajat ovat ohi. He olivat väärässä, sillä kullan hinta alkoi nousemaan uudestaan kesän 2012 aikana ja sama trendi jatkoi syksyllä. Syksy on perinteisesti hyvä sesonki kullalle, sillä silloin on isompi kysyntä koruille ja on tänä vuonna se on saanut vetoapua myös toisesta suunnasta.

Uusi kultaryntäys

Keskuspankkeja saa eniten kiittää kullan hintaan vaikuttamisesta stimulointitoimenpiteillään, joka usein on vain hienompi sana lisä-rahamäärän painamiselle. Isompi määrä rahaa kierrossa vähentää rahojen kokonaisarvoa ja synnyttää inflaatiota. Keskuspankit EU:ssa, USA:ssa, Japanissa ja Kiinassa – kaikissa isoissa talousmaissa siis-  ovat keskittynyt samanlaisiin stimuloiviin toimenpiteisiin matalasuhdanteen jalanjäljissä. Nyt inflaatio ei ole niin dramaattinen kun kullan hinta ja keskuspankkitoimenpiteet antavat ymmärtää. Iso osa uusista painetuista rahoista on edelleen pankkimaailmassa tallessa tai säilötty takaisin valtionvelkakirjoihin. Kun tai jos niitä aletaan lainaamaan ja ne pääsevät tavanomaiseen kaupantekoon niin inflaatio nousee. Kasvavien kullan hintojen syy riippuu eniten odotetusta inflaatiosta.

Onko kultahinta kuplassa?

Kullan hinnan ennätyskorkeasta tasosta huolimatta viimeisten vuosien aikana, se ei  silti ole todellisessa “ennätyksessään”, toisin sanoen mukautettuna inflaatioon. Vaikka laskisi mukaan inflaation, on meillä silti matkaa vuoden 1980 tasolle jolloin kullan hinta oli noin 2000 dollaria unssilta. Tuolloin kullan hinta laski nopeaan ja puolittui vain parin vuoden sisällä. Tällä kokemuksella olisi helppo todeta kullan hinnan olevan jälleen on kuplassa. 

Ehkä näin onkin, mutta se ei myöskään ole ihan noin yksinkertaista. Voimakas inflaatio on edelleen iso riskitekijä, koska keskuspankit tapaavat ratkaista taloudelliset ongelmat painamalla lisää rahaa, ja inflaatio ja kullan hinta kulkevat käsi kädessä. Jos länsimaailman onnistuu saada taloutensa kuntoon pitäisi kullan hinnan laskea, mutta monet tekijät vaikuttavat ja itsestäänselvyyksiä on tässä vain vähän. 

Jopa talousasiantuntijat ja ekonomit kautta rantain eivät ole yksimielisiä siitä minne kullan hinta on matkalla, joten tässä kohtaa tyydymme toteamaan että kullan hinta on jälleen historiallisesti korkealla. Tästä syystä moni harkitsee kultansa myymistä juuri nyt. Haluamme auttaa sinua löytämään korkeimman kullan hinnan millä myydä kultasi, ja siksi olemme koonneet vertailun eri kultakauppiaista ja heidän tarjoamistaan kullan hinnoista. Tarkasta eri kauppiaiden kullan hinnat ja vertaile niitä oikealla olevan “Hae kullan hinnat” -nappia painamalla.